Sandro Botticelli: Venuksen syntymä. n. 1482-1486. Tempera kankaalle. Uffici, Firenze

Olen addiktoitunut aloittamiseen. Ajattelen kiihkeästi alkuja. Aina on pakko aloittaa uutta. Pidän tunteesta, joka syntyy, kun teen jotain ensimmäistä kertaa. Silloin minun ei tarvitse verrata sitä johonkin, jonka olen kokenut aikaisemmin.
   Elämässäni on ollut suuria ja pieniä alkuja. Olen muutaman kerran aloittanut opiskelun. (Huom. Jotta lukijani eivät ennakkoluulisi minua lyhytjänteiseksi, mainitsen, että olen aina suorittanut tunnollisesti kouluni loppuun.)
   Peruskoulun aloittaminen oli tapahtuma elämässäni, johon ihmeellisen elämäni aallot minut heittivät. Ei se ollut juhlava alku, pakko sinne oli mennä. Ei ollut vaihtoehtoja ja kysymyksiä valitsemisesta. Kun nyt oikein muistelen olisin mieluummin valinnut metsässä oleskelun, musiikin kuuntelemisen, television katselun, kirjojen lukemisen ja jääkaapista ruokien valitsemisen. Koulun lukujärjestykset eivät sisältäneet näitä.  
   Lukion aloittamiseni ei ollut Peruskoulua suurempi oma valinta. En ollut paljon kehittynyt aiempana yhdeksäntenä oppivuotenani. Peruskoulussa ei opetettu valitsemaan asioita. Peruskoulussa opetettiin omaksumaan asioita ja olemaan olematta.
   Löysin asioiden aloittamisen lukion viimeisenä vuotena, ennen ylioppilaskirjoituksia. Minusta tuli silloin iloinen. Lukiosta valmistumisen merkitsi menneen elämän pakkouden loppumista. Minulle tuli voimakas aloittamisen tarve.
   Aloitin rakastumisesta. Minä en ollut tiennyt aiemmin mitään suutelemisen ihanuudesta, en ollut ylä-aste ikäisenä kiinnostunut kenestäkään enkä kokenut tarpeelliseksi saavuttaa vahvuutta rakastelemalla jonkun kanssa. (Nyt mieleeni tuli kyllä M., minä kuitenkin haaveilin jostakin edellisistä… M. oli pitkään minun kaukorakkauteni, ihanan näköinen, olin eniten ihastunut hänen ulkonäköönsä, Söpö! Kauniit silmät, suloinen pentukatse, seksikäs vartalo, herkullinen peppu, nyt minä muistan, että haaveilin pitkään saavani hänet lähelleni, hänen vartalonsa olisi ihollani ja käteni hänen ympärillään, minä halusin seksiä hänen kanssaan! Iltaisin ja öisin hän oli haaveissani vieressäni ja minä suutelin ja halin häntä, minulla oli pehmolelu, valkoinen jääkarhu, jota pidin vieressäni M.:n korvaajana, olen suudellut sen jääkarhun nahkaisen kuonon rikki. Seurustelin myös monien pop-tähtien ja näyttelijöiden kanssa. Luokanvalvojani oli ärsyttävä ja rasittava, mutta haaveilin usein hänestäkin, hän oli hyväkroppainen ja kypsän seksikäs, halusin seksiä hänenkin kanssaan!)   
   Ennen ylioppilaskirjoituksia tutustuin J.:hin. Se on ollut jysäyttävin ja älyttömän kiihkeä ja nopea alku elämässäni. Olin siis haaveillut rakkaudesta ja seksuaalisuudesta, mutta en koskaan kuvitellut, että sellaiset kokemukset voisivat olla todellisuutta minun reaalisessa maailmassani. J. tuli eteeni ja samassa hetkessä minä tiesin kaikki asiat. Tiesin mitä on rakastaminen, kiihottuminen ja koskettaminen. Tiesin kaiken mitä pitää tehdä, tiesin miten käyttäydytään rakkaudessa. Kaikki oli minussa valmiina ja kaikki eli minussa.
   J.:n kanssa oli ihana aloittaa. Valitettavasti sen jälkeen oli ikävä jatkaa ja lopettaminen oli todella hirveää. (Muistan kyllä, että vasta myöhemmin likaisen lopun jälkeen kävelin Helsingissä sillalla, minä ymmärsin, että minä itse asetan nyt pisteen, se oli siinä. Se olikin ihana alku! Miten oikeasta kertookaan Stellan laulu Piste: "Kaikki on jo loppu, siksi pisteen nyt teen, …anna mun olla ja unohtaa.") Pariksi vuodeksi minä siitä kuitenkin pelästyin niin, että keskityin ihmisten kanssa vain siihen ihanuuteen eli alkuun. Pidemmälle jatkamista en edes harkinnut. Minä olin jatkofobi.
   Myöhemmät kouluni ovat olleet enemmän minua. Minä olen mennyt niihin, koska ne ovat olleet uusi alku minulle itselleni. Toisin kuin peruskoulussa, minua ei ole pyritty rakentamaan. (Mikä vääryys, että lapsien ajatellaan olevan tyhjiä tauluja!) Näissä kouluissa minä olen ollut itse rakentaja, saanut työvälineitä elämää varten. (Minä en ole aikuisiällä marissut opiskelijan kiireistä tai tylsistä luennoista…)
   Tämän kolumnisarjan aloittaminen on uusi alku elämässäni, ihana ja jännittävä asia, josta olen hyvin innoissani. Tiedän, että tämä ei ole tässä, olen sitoutunut nyt myös jatkamiseen ja jossain vaiheessa myös tämän päättymiseen. J:sta on aikaa jo kymmenen vuotta. Sen aikana olen myös löytänyt jatkamisen iloa ja lopettamisen onnea. Kaivan ajatuksen suurten kliseiden kirjasta: Elämä on alkuja ja loppuja. Sopii minulle.