Akseli Gallen-Kallela: Démasquée, 1888, Öljyväri kankaalle, Ateneum. 

Susan on arjen diiva. Ylistettävä kaunotar. Hänessä on jotakin.   
   Susan oli upea Laukaan kotiseutujuhlilla. Hän istui miesystävänsä vierellä, kun huomasi sivusilmällä, että epäsiisti iltapäivälehden kuvaaja otti heistä kuvan. He katselivat paikallisnaisten kuoroesitystä. Kuten hyviin tapoihin kuuluu, heillä oli pieni, varovainen hymyntapainen huulilla, osanotto yrityksestä. Heidän ympärillä oli ihmisiä tavallisissa vaatteissa, kaikki suunnaten katseensa kuoron tekokivaan esitykseen, mutta kaikkien sisäisen energian suunnatessa eturivissä istuvaan pariskuntaan. Suomen pääministeriin ja hänen uuteen naisystäväänsä. Susan, sinä teit sen.   
   Susan pääsi Anna-lehden lehden kanteen. Juttu oli ihana. Susan kertoi rakkaudestaan. "Matti vei jalat altani. Tajusin, että olin tavannut aidon ja rehellisen ihmisen. Soitin treffien jälkeen vanhemmilleni ja käskin heidän arvata, kenen kanssa olin ollut kahvilla. Kun viimein sanoin äidille, että Matti Vanhasen, niin hän kysyi, että kenen kanssa ihan oikeasti olit." Susan oli itse aito ja rehellinen ihminen. Kiero Matti Vanhanen paljasti tekstiviestillään Susanille muuta. Se olikin ohi, loppu nyt.   
   Susanista tuli valtakunnan virallinen surija. Kaikille tutun tragedian ikoni.      
   Mikä olisi ollut Susanille parempi ratkaisu? Voiko aikuinen, vitaali ihminen olla hiljaa? Olisiko Susanin pitänyt alkaa ryypätä? Aloittaa keittiöremontti ja mennä työväenopistoon keramiikan alkeisiin?   
   Matti haluaa keskittyä julkisuudessa tärkeisiin asioihin: politiikkaan ja asiallisiin asioihin. Susanille tärkeää ja asiallista on rakkaus.   
   "Pääministerin morsian"-kirjansa kansien julkaisutilaisuudessa Susan oli kuin uutta konserttikiertuetta aloitteleva Barbara Streisandt. Kohtalokas, ylimaallinen niin ihana. Hän summasi ahneen lehdistöväen edessä kaiken sanoen: "Tämä on kertomus rakkaudesta."   
   Alastonkuvat ovat ihmisen kehityksessä tärkeä vaihe. Jokaisella on sukupuolielimet, jotka kätkemme julkiselta katseelta. Susan halusi tutkia niihin sisältyvää salaisuutta ja elinten tematiikkaa. Mielenkiintoista kuvissa on, että niissä ei näy Susanin sukupuolielin, se on kuvausteknisesti kätketty tai piilossa pikkuhousujen alla. Silti itsensä avaava "jätetty morsian" herätti huomiota ja pääsi itsensä riisuneiden galleriaan.   
   Susan on mielestäni tehnyt mediataidetta. Hän on tutkinut miten voi median avulla olla ja hengittää, miten voi olla hahmo mediassa. Ihmisiä kiinnostaa, millainen seksuaalisuus Matilla on. Mistä hän kiihottuu ja miten naista koskettaa. Alastonkuvilla on rietas ja herkullinen kaiku. Ne ovat Grande Finale ihmisen tiellä kohti valaistumista. Alemmalla tasolla olevat ihmiset haluavat katsoa ne ja kauhistella.   
   Timo Harakan juontamassa Pressiklubissa Susan sanoi, että "elämä koostuu tarinoista ja tämä on vain yksi tarina."   
   Me toiset, hyvät ja viisaat ihmiset haluamme kauhistella suureen ääneen sitä toista, joka on ihmeellinen, jota emme ymmärrä ja joka tekee vääriin. Luulemme silloin olevamme turvassa ja pelastettuja. Me tarvitsemme näiden toisten tarinoita, kuten lapsena tarvitsimme satuja käsittääksemme oudon elämän asioita. Jotkut uskaltavat olla tarinan kertojia.