Helene Schjerfbeck: Portinvartijan tytär, öljy kankaalle, yksityiskokoelma.


Olin ahdistunut synnyinseudullani. Se maailma oli todellinen ja ainoa. Olen kävellyt kotikaupunkini katuja silloin satoja kertoja. Luulin, etten koskaan pääsisi pois.  
   Tapahtui se, että muutin vanhempieni luota . Ensimmäisenä uudessa asunnossani, minun omassa kodissani laitoin kirjoja hyllyyn ja avasin radion. Kirjat olivat pitäneet minua hengissä, halusin kunnioittaa niiden läsnäoloa. Musiikki oli elvyttänyt minua. Tarvitsin  sen lisähappea. Kun kirjat olivat järjestyksessä ja musiikki soi, kuljin asunnossani seinältä toiselle. Ymmärsin, että olin päässyt pois jonnekin uuteen.
   Tapasin H:n muutama päivä muuttamiseni jälkeen. Koin H:n olevan enkelini. Hän kertoi miten pestään pyykkiä ja säilytetään ruokaa. H. vei minua kauppoihin ja tapahtumiin. Koin pääseväni mukaan elämään. H. välitti minun elämästäni. Ajattelin, että H. saa minut elämään.
   Olin H:lle kiitollinen ja luovutin itseni hänelle. Annoin H:n kertoa kuka minä olen. Minä elin H:ssa. H. sanoi mitä minun pitäisi ajatella. H. kertoi mitä sanoja minä en saisi käyttää. H. piti minua kilttinä ja hyvänä ihmisenä. H. huomautti negatiivisistä piirteistäni, ne olivat virhe. Minun piti luvata, etten tee asioita enää toiste.
   Minusta tuli hyväksytty ja rakastettu ihminen. Aloin miettimään miksi se tuntuu vaikealta. Miksi hyväksynnän ja rakkauden saaminen on hankalaa?
   Mitä on rakkaus, jota ei voi ottaa vastaan? Mitä on kiitos, joka ei kannusta eteenpäin? Ne ovat tekoja ihmiselle, jota ei oikeasti näe. H. halusi, että minä olisin hengittänyt hänessä. Minä en ollut se, jonka hän halusi minun olevan.
   Seisoin ikkunassani, kasvojeni alla olivat viherkasvit, jotka olin kaikki saanut H:lta. Takanani oli asunto, jonka kalusteet ja esineet olivat H:lta lainassa. Katselin edessäni avautuvaa maisemaa, pihaa ja teitä. Siellä H. oli minua kuljettanut. Minä en ollut missään.  
   Olin aina halunnut Poriin, Tiesin, että minun on lähdettävä tai kuolisin.
   Ihmisestä irrottautuminen on hankalaa. Minun oli pakko irrottaa itseni H:sta. H. sanoi, että minä satutan häntä, jätän hänet ja pilaan hänen elämänsä. Kuuntelin häntä ja tajusin H:n minä oli kuoltava. H:n kuuluikin surra sitä. H:n minä ei voinut enää elää. Minussa oli minun minä, joka halusi elää.
   Löysin asunnon Porista, asuntoesittelijän ohjauksen jälkeen sain avaimet ja menin katsomaan yksin uutta kotiani. En kulkenut seinältä toiselle, enkä ajatellut merkitä paikkaa kirjoillani ja musiikillani. Istuin kauan lattialla. Ymmärsin, että kotini ei ole missään paikassa, eikä kenessäkään ihmisessä. Paikat ja ihmiset eivät saa minua hengittämään. Kotini on minussa. Minä löydän kotini.