Paplo Picasso: Guernica, 1937. Öljy kankaalle. Museo del Prado, Madrid.

Asun Porissa ja olen tyytyväinen rikkaaseen elämääni. Minä nautin monista asioista. Pärjään taloudellisesti, minulla on viihtyisä koti. Voin tehdä asioita, joita haluan tehdä. Minulla on palavaa intohimoa, jota saan purkaa. Minulla on ihania ystäviä, joiden seurasta nautin.

Elämäni ihanuus saa voimakkaat kauniit värinsä kontrastista. Minulla on menneisyys, jossa en ollut onnellinen. Se on aina minussa. Joskus, kun näen ryhmän ihmisiä tulevan minua vastaan kadulla, pyrin olemaan näkymätön. Kun minulle tulee vaikeuksia, väärinkäsityksiä ja erimielisyyttä ihmisten kanssa, menen lukkoon, en osaa selvittää asiaa, en osaa puhua mitään. Pelästyn ilkeyttä ja vihamielisyyttä. Pelkään, että se alkaa uudelleen. Minulle tulee muistoja peruskoulusta.

Tuntui järkyttävältä, kun minua ensimmäisen kerran lyötiin koulussa. Kasvoihin sattui. En tiennyt, että toinen voi tehdä sellaista toiselle. Kuljin shokissa koulun pihalla, maailma pyöri silmissäni. Olin paniikissa.

Viisi koululaista tuli juttelemaan minulle koulun oven eteen. He pyysivät minua syrjempään, koulun pihan reunaan. He halusivat näyttää minulle jotain. He puhuivat houkuttelevasti ja ystävällisesti. Ajattelin pääseväni mukaan toisten seuraan. Kun olimme pihan laidassa, he aloittivat lyömään minua joka puolelta. En muista miten se loppui, kuljin tärisevänä koulun etupihalle, menin piiloon koulun kulman taakse, en halunnut että kukaan näkee minua.

Välitunneilla ja koulun jälkeen päätäni aiottiin työntää vessan pönttöön. Piileksin vessoissa ja koulun kirjaston hyllyjen välissä. En viettänyt aikaani kenenkään kanssa.

Seisoin talvella koulun oven edessä. Kaksi koululaista tuli työntämään niskaani lunta. Sitä tuli paljon takin ja paitojen sisään. Seisoin paikallani. Silloin lähdin pois minusta. Tunnilla paitani oli märkä, mutta en muista. että se olisi haitannut.

Siitä alkoi aikuisikään saakka kestänyt psykoosini. Muistan harvoja hetkiä, jolloin olen pelännyt tai tuntenut jotain. Hakkaaminen oli normaalia koululaisten kanssakäymistä. Olin helppo kohde sille. Oli arkipäivää, että lyötiin.

Aloin aikuisena ymmärtämään mitä minulle on tapahtunut. Kyseessä ei ole lasten viattomat touhut, koska lapsikin on ihminen. Minua on satutettu ja loukattu. Minut on rikottu.

En saa koskaan pyrkiä unohtamaan sitä mitä minulle on tehty. Minä olen menneisyyteni, menneisyys on nyt. Jos otan koko elämäni vastaan, voin elää myös nykyisyydessä. Minä otan satutetun ja kipeän vartaloni takaisin käyttöön ja kutsun minua takaisin elämään siinä.