Salvador Dali: Muiston pysyvyys, 1931. Öljy kankaalle.

Elän nykyisyydessäni. Istun vuoteeni laidalla ja kirjoitan läppärilläni, joka on matalalla pöydällä. Asuntoni tavarat eivät ole pysyneet paikoillaan. Minun pitäisi siivota täällä, mutta siirrän sitä kaikella mahdollisella muulla toiminnalla. Pöydälläni on pajunkissoja, joita toin tänne vanhempieni talon läheltä. Joku kyläläinen oli kaatanut pajupensaita yhdelle pellolle. Katselen ikkunastani Porin keskustaa. Rakastan kaupunkia. Täällä on valtavasti yksityiskohtia, joihin voi tarttua.

Mietin nykyisyyttäni. Tätä kaikkea ei olisi ilman minun menneisyyttäni. Itsestään selvää, mutta asioiden menneisyys kohottaa niiden lisä-arvoa nykyisyydessä. Sain hankittua töistä rahaa, jotta sain hankittua oman läppärin. En voisi muuten ollakaan Carrien seuraaja. Oma, sekainen kotini muistuttaa minua siitä, että olen päässyt pois vanhempieni luota ja saan täyttää tilan omalla tavallani. Täällä äiti ei sano valittaen mitä ja miten minun pitäisi olla. Pajunkissat ovat söpöjä, ne tuovat mieleen kävelyt synnyinkaupunkini pelloilla, miten lohduttavia, kauniita valkeita karvapallukoita kantavat oksat olivatkaan. Nyt voin ihailla niitä toisesta katselukulmasta. Halusin menneisyydessäni aina Poriin. Elin tylsässä periferiassa ja vilkas Pori tarjosi ulospääsyn ahdistavasta kehästä.

Menneisyys on täällä minun kanssani. Jos kiellän menneisyyteni kiellän itseni. Menneisyys on minussa. Minulla on muisti, joka kertoo aistieni ja ajatuksieni kokemuksista.

Aikuistuttani halusin kauas kotiseudultani, halusin unohtaa menneisyyteni. Elin monia vuosia niin, etten ollut ajatellut kokemuksiani synnyinkaupungissani. Eräänä päivänä kuljin siellä kaduilla ja puistoissa. Huomasin kokevani ihmeellisiä asioita. Pienetkin yksityiskohdat paikoissa kertoivat minulle menneisyydestäni. Näin niissä itseäni. Puut, kivet ja talot eivät olleet hiljaa. Ne kertoivat minulle mitä olin ajatellut ja kokenut. En ollutkaan päässyt kokonaan pois synnyinkaupungistani.

Muisti on aina mukanani. Se kerää minuun hauskoja kokemuksia, joita ajatellessa olen kiitollinen, siitä mitä elämä on minulle antanut. Niiden kanssa uskon elämään ja haluan olla täällä. Muisti ei ole kuitenkaan niin epärehellinen kuin minä olen. Muistissa on kaikki minun epäonnistumiseni, loukkaantumiseni, virheeni ja säikähdykseni. Muisti on kuitenkin hellä. Se ei halua satuttaa minua. Se kätkee kipeää tekevät asiat pinnan alle, mutta ei koskaan hävitä niitä. Muisti kertoo, että ne tapahtuivat minulle menneisyydessä. Muisti antaa minun olla missä nyt olen. Nyt istun sänkyni laidalla kirjoittaen läppäriä, katselen mietiskellen Poria. Nyt on hyvä olla.